Eilen mentiin Benalmademaan kuten ajateltiinkin. Sää oli mitä mainioin, ei kuuma mutta lämmin ja pilvetön taivas. Mentiin junalla ja kun tultiin ulos junasta, niin todettiin, ettei se ollukaan mikään niin pieni kaupunki. Siellä taitaa asua ainakin 50 000 ihmistä, joten suurempi kylänen kuin Hämeenlinna. Aika nopeesti kierrettiin kuitenkin kaupungin ns. keskustan alue, kun oltiin alunperinkin ajateltu mennä ennemminkin ko paikan rannalle. Benalmadena ittessään on jonkin verran merenpinnan yläpuolella ja aika pitkän aikaa käveltiinkin alamäkeä kunnes päädyttiin rannalle, Benalmadena Costaan!
Ajateltiin, että tuleepas olemaan ”kiva” kävellä tuo sama matka takaisin ylämäkeä juna-asemalle.. Käytiin rantakadulla kahvilla ja jostain ihmeen syystä saatiin sellainen mieleen, että ei sitä viitti kävellä takaisin junalle, olishan tuossa ylämäkeä kavuttavissa ja maksaishan se jopa nelisen euroa, joten päätettiin sitten kävellä takaisin Fuengirolaan!!! Matkaa taittui suunnilleen 12 kilsaa, pikkuveli oli koko matkan mun selkärepussa ja isoveli istui vaunuissa. Pari-kolme tuntia käveltiin takaisin päin, mutta oli se sen arvoista! Käytiin matkan varrella kaupassa ostamassa patonkia ja juustoa, jos olis löytynyt kiva eväspaikka, mutta ilman taukoja tuo taivallettiin. Mä tein henkilökohtaisen kävelyennätyksen ainakin lisäpainon kanssa, iskä tuntui jaksavan erinomaisesti, olihan hänellä sadan kilsan kävely alla. Mullekin mainitsi hymysuin että varmasti mäkin jaksaisin kävellä sen sysimustan satkun kun tämä kymmenosa siitä meni näin hyvin :)
Illalla sitten sen suurempia mainitsematta intialaisen ravintolan ovet kävi ja masut tuli täyteen...
Iskä on jo useamman viikon aamut aloittanut aamulenkillä ja joka kerta kun tulee takaisin, kertoo että fiilis juoksuun on kertakaikkisen loistava!! Ja tästä syystä hän on nykyisin tehnyt lenkin kaks kertaa päivässä :) Hän harmittelee jo nyt sitä, ettei Suomessa, ainakaan heti kun tullaan helmikuussa takaisin, ole mahdollisuutta tähän samaiseen tunteeseen. Taitaahan tuo kyllä olla totta, ettei Suomessa ole montaa kuukautta vuodessa mahdollista juosta auringonnousussa. Lenkkimusiikkikin on täällä kuulemma täysin erilaista: kuulokkeista tulee kuitenkin suht iloista rockabillyä, Setzeriä ja Francinea muun muassa kun Suomen lenkillä tulee kuunneltua enemmän synkempää musaa.
Tänään iskä kävi tatuointiliikkessä kyselemässä mitenkös onnistuisi mahdolliset vanhan tatskan korjaushakkaukset. Onnistuvathan nuo sanoivat, ja siinäpä sitten seuraavien päivien mietintää, että ottaisko kuvaa kuvan päälle vai ei... Ehdotin villisti sydäntä, mun nimeä, ankkuriakin jopa mutta näistä ei mikään kelvannut... Joo, ihan fiksua mutta mikäli hyvä kuva löytyy niin luulenpa että tuolle miehelle kipu ei ainakaan ole se mikä voisi sen oton estää :)
Lapset nukkuu ja iskä lähti käymään baarissa pelaamassa vähän pokeria. Hänen piti vain käydä kattomassa menoa, mutta soitti äsken ja ilmoitti, että voisi vielä hiukan pelata kun meni ja voitti ekan pelin... palkinnoksi sai kuulemma viinipullon :) Saas nähdä tuleeko monenko viininpullon kanssa kotiin vai onko koti Turengissa pantattu.
Muutoin tänään on ollut tosi tuulinen päivä. Oikeastaan ekaa kertaa tuo meri oikein vaahtoaa. Joku saa tästäkin kelistä voimansa ja nähtiin useampi purjesurffaaja tuossa vastapäisellä rannalla. Hienon näköistä menoa! Nousivat ilmaankin muutamaan otteeseen, mutta taito lienee hallussa heillä kun takaisin pääsivät. Huomiseksi on luvattu yhtäläilla tuulta ja pienen sateen kera. Jospa ei kuitenkaan koko päivää satais niin päästään ulos! Meillä on muuten täällä hiukan teknisiä ongelmia tän netin kanssa. Toivotaan että saisin vielä jossain vaiheessa kuviakin laitettua.
Ps. Pokerinpelaaja saapui juuri ja luvattu viinipullo oli vaihtunut litrakossuun..
Kiva pikku lenkki teillä, varsinkin "repun" kanssa :)!
VastaaPoistaSiellä Benalmadenassahan on muuten se iso huvipuisto, Tivoli World taisi nimeltään olla. Isoveli voisi olla innoissaan :). Siellä on sellainen köysirata, jolla pääsee vaunulla ylös vuorelle ja näkymät on aika hulppeat. Se oli aikamoinen kokemus, varsinkin meille, jotka pelkäsimme korkeita paikkoja. Mutta suosittelen jos vielä sinnepäin menette.
Joo,ollaankin mietitty sitä köysirataa! Huvipuisto on kiinni talven, blaah.. sesonkikausi alkaa vasta keväällä. Joko te olette terveitä?
VastaaPoistaNo niinhän se muuten oli kiinni silloinkin... Paitsi rata tosiaan. Ollaan joo terveitä jo, jee! Nauttikaa!
VastaaPoista