perjantai 21. joulukuuta 2012

Saunankaipuu

Viime päivät ollaan aika hyvin pysytty kotokulmilla, kun helle on hellinyt meitä :) Koko loppuvuodeksi on luvattu yli 20 asteen lämpöä, jouluaatolle 23 astetta! Ollaan bongattu tuosta aika läheltä rannasta pienimuotoinen leikkipuisto johon on hyvä levittää viltti ja lapset saa touhuta omiaan. Pikkuvelikin aika hyvin viihtyy siinä "iteksensä".

Keskiviikkona käytiin junalla läheisessä ns. Prismassa (Carrefour). Tuli taas muistoihin miksi me yritetään Suomessakin välttää Hämeenlinnan nykyistä Prismaa jokapäiväisenä kauppapaikkana, kun se on liian iso!! Nytkin muistettiin kassalla että makaroonit unohtu niin niitä etittiin sitten oikein urakalla sieltä, melkein jo lapsetkin hermostu.

Torstaina vietettiin päivä rannalla. Sitä leikkipaikkaa vastapäätä on kahvila josta jo usemman kerran ollaan haettu kahvit mukaan. Ollaan jo sen verran kanta-asiakkaita että automaattisesti kun iskä meni hakemaan kahvia niin tekivät kaksi cafe con lecheä ilman sen kummempia kyselyitä :)
Täällä kun noita suomalaisia palveluja saa ihan riittämiin, niin ollaan myös bongattu yksi suomalainen videovuokraamo. Ollaan sieltä pari kertaa lainattu leffoja ja ajateltiin jouluksi vuokrata useampi ja varsinkin jokunen lasten leffa. Meiltä kun jää tällä kertaa Lumiukot ja kuumat linjat näkemättä sattuneesta syystä.

Tänään pyörähdettiin Fuengirolan keskustassa ja todettiinpa vain, että tämä meidän kotikaupunkikin on vielä ihan uusi tuttavuus. Kaikenlaisia uusia kujia ja katuja tuli vastaan. Täytyy kyllä ehdottomasti tutustua paremmin tähän ihan lähellekin!

On muuten mainittava, että isoveli on ihan hyvin oppinut espanjaa, ainakin tervehdykset! Usein kun ollaan käppäilemässä jossain niin Oliverin matkapuhe menee jotenkin näin: Citroen, Volkkari, Seat, Hola!, Pösö, Seat, Hola!, Renault taksiauto... eli bongailee kaikki parkissa olevat autot (nykyään myös skootteri ja mopo merkit hallinnassa hänellä) ja moikkailee lähes kaikille vastaantuleville. Ja ihmiset ONNEKSI moikkaavat takaisin. Muutenkin tuo käyttää rohkeasti kielitaitoaan. Tänään kun oltiin kaupungilla niin isoveli meni yhden miehen luokse (lieni hollantilainen) ja totesi nämä kaikki lähes yhteen pötköön: Hola Adios Soy Police uno dos tres :)

Ollaan yritetty bongata yleistä saunaa täältä, mutta aika heikonlaisesti on mitään sellaista löytynyt. Tuolla jonkin matkan päässä olisi saunatiloja vuokrattavissa, mutta ne on tarkoitettu isommille ryhmille ja ilmeisesti yrityskäyttöön ennemmin kuin pikkuperheille. Kuntosaleilla on joissain suomalainen sauna, ja yhdestä käytiin kyselemässäkin. En nyt muista oliko 7 vai 10 euroa / kertalippu salille jota kautta saisi käyttää saunaakin. Sinne vain ei saa ottaa lapsia :( Mietitään vielä, josko mentäis vuorotellen me kuitenkin käymään huomenna tai sunnuntaina kun tekis kovasti mieli päästä joulusaunaan :) Tässä on kylpyläkin lähellä, jossa olisi sauna, mutta sinne tuntui olevan melko kalliit liput tavallaan vain saunomista ajatellen. Aika hyvä markkinarako kyllä olis yleisen saunan perustaminen tänne, luulis, että monet suomalaiset kaipaisi sellaista!! Tai sitten ne jotka täällä pysyvästi asuvat niin ovat omaan huusholliinsa saunan rakentaneet.. Se Centro Finlandia josta jo aiemminkin jotain kerroin, ilmoitti avaavansa yleisen saunan heidän tiloihinsa ensi vuoden puolella mutta meidän näkökulmasta se on liian myöhään!!!

2 kommenttia:

  1. Kuulehan nainen, jos sulla on saunan kaipuu ja siellä on kakskyt astetta lämmintä, niin miks et laita rannalle telttaa pystyyn, mene istumaan sinne sisälle ja odottelet vähän aikaa. Kyllä se kostean kuuma huone siihen varmaan syntyisi. olen todellakin huomenna töissä kahteen asti ja 25pvä illassa, mutta eiköhän oteta skypeyhteys huomenna koko konkkaronkalle kun pääsen kotiin. Ois kiva kun tardenkin hullu perhe pällistelis tässä. Nyt on pikkusen yli 20 astetta pakkasta. Olette mielessä joka päivä!!!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea sisko!! Viestitetään huomenna puhelusta!!!! Voimia töihin.

    VastaaPoista