Muutoinkin ollaan oltu tyytyväisiä tämän meidän kodin sijaintiin. Ei asuta ihan keskustassa niin ei ole melua/liikennettä mutta asutaan pääkadun varrella josta on tosi lyhyt matka bussille tai junalle. Mutta kävellen pääsee myös hyvin esimerkiks keskustaan ja ruokakauppaan. Tuossa iskän kanssa "sovittiin" että ehdottomasti sitten kun tullaan takaisin Suomeen niin Turengin S-Markettiin emme enää kulje autolla vaan kävellen!!! Sinne kun on vissiin jopa lyhyempi matka kuin täällä lähimpään ruokakauppaan ja täällä ei tule edes ajateltua että se olisi pitkä matka :) Johtunee autonpuutteesta, eli peukut pystyyn ettei laiskuus iske Turengissa kun siellä se auto on lähes aina käytettävissä.
Oltiin bongattu ilmoitus paikallisesta lehdestä että "Centro Finlandiassa" (suomituotteiden keskittymä) olisi tänään joulurieha ja että joulupukkikin saapuisi ja olisi piparia ja jouluisia myyntikojuja.. Mulle ainakin tuli siitä sellainen mielikuva että glögi tuoksuu ja joulukuusi kauniisti koristeltu yms yms lapset sais istua pukin sylissä. Noo, todellisuus oli aika karu ja täytyy kyllä myöntää että meikäläinen ei ihan joulua tunnistanut siitä meiningistä. Viinapaukkutarjontaa useammassakin kojussa, musiikki ihan täysillä, samperin kuuma siis hikinen tilaisuus ja pukiltakin näkyi tumma takatukka ja parran kumilenksut. No, toivottavasti isoveljen odotukset täyttyi kun näki joulupukin ja sai vähän karkkia. Hän kysyi tosin että miksi joulupukin pitää olla setä, miksei se voi olla täti... Alkaa tuntuun tämä joulupukkihomma oikeesti jo silkalta valehtelulta kun tuo yksi oivaltaa kysyä liian hyviä kysymyksiä...
Tällä varustuksella jouluriehaan :) |
Joulupukki |
Tämän kertaisen tarinan voisi päättää siihen että tiedetään milloin tullaan takaisin!! Ja tiedetään että tehdään sekin mutkan kautta!! Päätettiin, että lämmöstä kun ei saada tarpeeksi niin vietetään Espanjan kiertueen loppuhuipennukseksi viimeiset päivän Kanarialla ja sieltä sitten jaksetaan palata arkeen :) On kyllä lämmön lisäksi toinenkin oikein hyvä syy tuohon Kanarian lomaan, eli jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin tuleepa ensi vuodesta kymmenes vuosi meille kun ollaan iskän kanssa kimpassa oltu, ou how sweet :) Eli, Fuengirolasta lähtö 3. helmikuuta, Maspalomasissa 10 yötä ja sieltä kotiin 13. helmikuuta!
Voi luoja tota joulupukin kuvausta, tumma takatukka, ahahahaa! Hei jaana felix on kuin ilmetty sä vauvana tossa parvekkeella, samanlainen peikko ilme. Siis ihan kun sinä...
VastaaPoistaIhanaa että tulette pian takaisin!!!!!!!! Tänne ollaan luvattu valkoista joulua, ja lunta tupruttaaa joka päivä. Oliver on tainnu rohkeentua, jos ei pelänny pukkia. kuvassa näyttänee kuitenkin pitäneen pienen pakenemis tarkkailu välin pukkiin!! meikäläinen on joulun ja uudenvuoden töissä.....
Olipa taas kiva käydä täällä, heti tuli semmonen aurinkoinen fiilis itellekin! :) Ootte ihanii! <3
VastaaPoistaVoi isoveljeä, niin hänen tyylistään miettiä tuollaista <3! Kauhea ikävä tuli niin isoveljeä kuin suloista kiharpellavaista pikkuveljeä kuin teitä aikuisiakin!
VastaaPoistaVoi, kotiinpaluukin jo päätetty! Jee! Täytyy kyllä sanoa, olin melko varma, ettei teitä täällä vielä helmikuussa näy, mutta kiva!
Halit kaikille!