tiistai 25. joulukuuta 2012

Jouluaatto

Aatonaaton tavoitteena oli ostaa riisipuuroainekset ja torttutaikinaa, ja tuo jälkimmäinen onnistui mukisematta. Puuroriisi oli kuitenkin loppunut joten piti mennä tavalliseen kauppaan ja bongata hyllystä puuroon sopiva riisi. Onnistuttiin kuitenkin löytämään riisi, josta saatiin oikein mainio puuro!! Käytiin myös vuokraamassa muutama leffa, jospa tulis niitä katsottua tässä. Aatonaaton iltasella tehtiin torttuja ja juotiin glögiä! Ensimmäinen glögi tänä jouluna ja maistui kyllä hyvälle!
Iltasella kun lapset nukahti, tontut kävi paketoimassa lahjat ja ei siinä sitten muuta kun aaton odotukseen!

Jouluaatto valkeni melko sumuisena ja viileänä ja yöllä olikin sadellut vettä. Ei ihan pitänyt säätiedotteet paikkaansa, kun luvattu oli reilua 20 astetta ja aurinkoa koko päiväksi. Ilma kyllä selkeni iltapäivään mennessä, mutta tarkoituksena oli aloittaa aamu uinnilla, kun siihen ei koskaan ennen ole ollut mahdollisuutta jouluna, mutta jäi kyllä väliin. Edellispäivänä oli kyllä joulupukki käynyt meidän altaassa että ehkä siellä olis tarjennut!

Aattoaamuna laitettiin radio taustalle ja kuunneltiin joululauluja :) Tein ekaa kertaa itte riisipuuroa ja onnistui kyllä! Maistui myös pikkuveljelle ja sen voimalla (ja muutaman suklaan) alettiin odottamaan iltapäivän syömistä :) Oltiin varattu ravintola Reflasta joulubuffet ja oli kyllä tosi huippu juttu, että varattiin. Vähän nimittäin mietittiin että pitäiskö peruuttaa varaus, kun tuo pikkuveli ei ole ravintolaystävällinen aina tai yleensä. Mutta tällä kertaa hän ei olis voinut paremmin viihtyä siellä! Aavistelikohan että nyt vois käyttäytyä.. Ruoka oli siellä tosi hyvää, sitä oli paljon ja saatiinkin sitten löntystellä kotiin päin... Isoveli tosin yritti nielaista/pureskella yhtä kinkun palasta ainakin vartin, jonka jälkeen luovutti ja päätyi sitten syömään perunaa ja salaattia. Meinattiin jälkiruoaksi antaa hänelle glögiä siellä, mutta oiskohan ollut äidinvaisto kun automaattisesti maistoin sitä ja tujuthan sinne oli lisätty. Meni se glögi sitten iskän suuhun ja isoveli sai limua :)

Pukki olikin käynyt meillä kotona sinä aikana, ja kyllähän se niin on, että joulun iloisimmat ilmeet syntyy siitä kun neljävuotias saa paketistaan sen mitä toivoikin :) tällä kertaa toiveissa oli poliisimoottoripyörä ja bussiauto ja ne kun löytyi niin sehän riitti! Pikkuveli sai nuken ja siitä oli alkuun tosi iloinen, sitten jo kiinnosti enemmän nuo autot :) Kuvia ei tullut siitä tilanteesta napattua, videota kylläkin mutta en saa sitä siirrettyä tänne teidän iloksi :(




Tämä kuva piti sen takia ottaa, kun tuo paita on noin 30 vuotta vanha, on kuulemma ollut käytössä jo 80-luvulla!

Olipahan erilainen jouluaatto! Niin hyvässä kuin hiukan pahassa. Jotenkin jäin kaipaamaan enemmän vielä jouluntunnelmaa, mutta toisaalta enpä ole koskaan kotonakaan jouluja häärinyt... Ehkä eniten jouluntunnelmaa nipisti se, ettei ole talvi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! tai siis lunta... Mutta muistoja jäi tästä joulusta paljon!

Tänään aamu alkoi taas tosi viileänä mutta nyt aurinko paistaa ja alkaa lämmittään. On kyllä loppuvuoden ennusteet muuttuneet, 15-19 astetta luvattu. Uudenvuodenaatolle kaikkein kurjinta keliä ja sadetta... Nooo, siihen on vielä viikko ja toivottavasti ennusteet muuttuu taas.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Saunankaipuu

Viime päivät ollaan aika hyvin pysytty kotokulmilla, kun helle on hellinyt meitä :) Koko loppuvuodeksi on luvattu yli 20 asteen lämpöä, jouluaatolle 23 astetta! Ollaan bongattu tuosta aika läheltä rannasta pienimuotoinen leikkipuisto johon on hyvä levittää viltti ja lapset saa touhuta omiaan. Pikkuvelikin aika hyvin viihtyy siinä "iteksensä".

Keskiviikkona käytiin junalla läheisessä ns. Prismassa (Carrefour). Tuli taas muistoihin miksi me yritetään Suomessakin välttää Hämeenlinnan nykyistä Prismaa jokapäiväisenä kauppapaikkana, kun se on liian iso!! Nytkin muistettiin kassalla että makaroonit unohtu niin niitä etittiin sitten oikein urakalla sieltä, melkein jo lapsetkin hermostu.

Torstaina vietettiin päivä rannalla. Sitä leikkipaikkaa vastapäätä on kahvila josta jo usemman kerran ollaan haettu kahvit mukaan. Ollaan jo sen verran kanta-asiakkaita että automaattisesti kun iskä meni hakemaan kahvia niin tekivät kaksi cafe con lecheä ilman sen kummempia kyselyitä :)
Täällä kun noita suomalaisia palveluja saa ihan riittämiin, niin ollaan myös bongattu yksi suomalainen videovuokraamo. Ollaan sieltä pari kertaa lainattu leffoja ja ajateltiin jouluksi vuokrata useampi ja varsinkin jokunen lasten leffa. Meiltä kun jää tällä kertaa Lumiukot ja kuumat linjat näkemättä sattuneesta syystä.

Tänään pyörähdettiin Fuengirolan keskustassa ja todettiinpa vain, että tämä meidän kotikaupunkikin on vielä ihan uusi tuttavuus. Kaikenlaisia uusia kujia ja katuja tuli vastaan. Täytyy kyllä ehdottomasti tutustua paremmin tähän ihan lähellekin!

On muuten mainittava, että isoveli on ihan hyvin oppinut espanjaa, ainakin tervehdykset! Usein kun ollaan käppäilemässä jossain niin Oliverin matkapuhe menee jotenkin näin: Citroen, Volkkari, Seat, Hola!, Pösö, Seat, Hola!, Renault taksiauto... eli bongailee kaikki parkissa olevat autot (nykyään myös skootteri ja mopo merkit hallinnassa hänellä) ja moikkailee lähes kaikille vastaantuleville. Ja ihmiset ONNEKSI moikkaavat takaisin. Muutenkin tuo käyttää rohkeasti kielitaitoaan. Tänään kun oltiin kaupungilla niin isoveli meni yhden miehen luokse (lieni hollantilainen) ja totesi nämä kaikki lähes yhteen pötköön: Hola Adios Soy Police uno dos tres :)

Ollaan yritetty bongata yleistä saunaa täältä, mutta aika heikonlaisesti on mitään sellaista löytynyt. Tuolla jonkin matkan päässä olisi saunatiloja vuokrattavissa, mutta ne on tarkoitettu isommille ryhmille ja ilmeisesti yrityskäyttöön ennemmin kuin pikkuperheille. Kuntosaleilla on joissain suomalainen sauna, ja yhdestä käytiin kyselemässäkin. En nyt muista oliko 7 vai 10 euroa / kertalippu salille jota kautta saisi käyttää saunaakin. Sinne vain ei saa ottaa lapsia :( Mietitään vielä, josko mentäis vuorotellen me kuitenkin käymään huomenna tai sunnuntaina kun tekis kovasti mieli päästä joulusaunaan :) Tässä on kylpyläkin lähellä, jossa olisi sauna, mutta sinne tuntui olevan melko kalliit liput tavallaan vain saunomista ajatellen. Aika hyvä markkinarako kyllä olis yleisen saunan perustaminen tänne, luulis, että monet suomalaiset kaipaisi sellaista!! Tai sitten ne jotka täällä pysyvästi asuvat niin ovat omaan huusholliinsa saunan rakentaneet.. Se Centro Finlandia josta jo aiemminkin jotain kerroin, ilmoitti avaavansa yleisen saunan heidän tiloihinsa ensi vuoden puolella mutta meidän näkökulmasta se on liian myöhään!!!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmaa hakemassa

Perjantaina saatettiin vieraat lentokentälle ja täytyy kyllä sanoa että tosi näppärästi tästä Fuengirolasta kulkee suuntaan kuin suuntaan esimerkiks justiinsa tuolla junalla. Lentokentälle päästiin oikeastaan liki pihasta pihaan, joten sillä on hyvä matkustaa!

Muutoinkin ollaan oltu tyytyväisiä tämän meidän kodin sijaintiin. Ei asuta ihan keskustassa niin ei ole melua/liikennettä mutta asutaan pääkadun varrella josta on tosi lyhyt matka  bussille tai junalle. Mutta kävellen pääsee myös hyvin esimerkiks keskustaan ja ruokakauppaan. Tuossa iskän kanssa "sovittiin" että ehdottomasti sitten kun tullaan takaisin Suomeen niin Turengin S-Markettiin emme enää kulje autolla vaan kävellen!!! Sinne kun on vissiin jopa lyhyempi matka kuin täällä lähimpään ruokakauppaan ja täällä ei tule edes ajateltua että se olisi pitkä matka :) Johtunee autonpuutteesta, eli peukut pystyyn ettei laiskuus iske Turengissa kun siellä se auto on lähes aina käytettävissä.

Oltiin bongattu ilmoitus paikallisesta lehdestä että "Centro Finlandiassa" (suomituotteiden keskittymä) olisi tänään joulurieha ja että joulupukkikin saapuisi ja olisi piparia ja jouluisia myyntikojuja.. Mulle ainakin tuli siitä sellainen mielikuva että glögi tuoksuu ja joulukuusi kauniisti koristeltu yms yms lapset sais istua pukin sylissä. Noo, todellisuus oli aika karu ja täytyy kyllä myöntää että meikäläinen ei ihan joulua tunnistanut siitä meiningistä. Viinapaukkutarjontaa useammassakin kojussa, musiikki ihan täysillä, samperin kuuma siis hikinen tilaisuus ja pukiltakin näkyi tumma takatukka ja parran kumilenksut. No, toivottavasti isoveljen odotukset täyttyi kun näki joulupukin ja sai vähän karkkia. Hän kysyi tosin että miksi joulupukin pitää olla setä, miksei se voi olla täti... Alkaa tuntuun tämä joulupukkihomma oikeesti jo silkalta valehtelulta kun tuo yksi oivaltaa kysyä liian hyviä kysymyksiä...
Tällä varustuksella jouluriehaan :)



Joulupukki


Tämän kertaisen tarinan voisi päättää siihen että tiedetään milloin tullaan takaisin!! Ja tiedetään että tehdään sekin mutkan kautta!! Päätettiin, että lämmöstä kun ei saada tarpeeksi niin vietetään Espanjan kiertueen loppuhuipennukseksi viimeiset päivän Kanarialla ja sieltä sitten jaksetaan palata arkeen :) On kyllä lämmön lisäksi toinenkin oikein hyvä syy tuohon Kanarian lomaan, eli jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin tuleepa ensi vuodesta kymmenes vuosi meille kun ollaan iskän kanssa kimpassa oltu, ou how sweet :) Eli, Fuengirolasta lähtö 3. helmikuuta, Maspalomasissa 10 yötä ja sieltä kotiin 13. helmikuuta!

torstai 13. joulukuuta 2012

Marbella ja appelsiinit

Eilinen meni shoppailupäiväksi. Luultiin, että sataisi vettä mutta pyh ja pah, aurinkoinen päivä oli. Mutta ei se mitään, mentiin ja tultiin bussilla ostoskeskukseen ja siellä pyörittiin jonkun aikaa. Menihän se päivä siinäkin!

Tälle päivälle luvattiin aurinkoista ilmaa ja sen turvin lähdettiin Marbellaan. Se on kaupunki tässä n. 30 kilsan päässä. Lämmin päivä tulikin, 21 astetta näytti mittari! Taisi saada vieraatkin vähän väriä kasvoihin :) Mentiin Marbellaan taksilla, kun kuski suostui ottaa meidän koko porukan kyytiin (4 aikuista ja 2 lasta). Maksoi n. 36 euroa ja reilu puoli tuntia kesti matkaan. Käplöteltiin siellä ympäriinsä ja siltikin jäi lähes kaikki näkemättä :) Sellaista se on.. Nähtiin kuitenkin kauniita maisemia, yksi Bentley ja yksi Rolls Royce. Tuo Marbella on kuuluisa myös julkkiksistakin joita siellä tuppaa reissaamaan, mutta ei nyt kyllä nähty yhtään. Mutta olikos se eilen Fuengirolassa kun iskä oli ihan varma että näki Hannu Jortikan!!
Täällä seudulla kasvaa ihan yleisesti appelsiinipuita joka paikassa ja tuolla Marbellassa oli yksi ns. "appelsiinipuuaukio" jonka ympärillä kasvoi useita kyseisiä puita. Iskä oli jo pitemmän aikaa himoinnut niitä puissa kasvavia herkkuhedelmiä ja eihän hän voinut näppejään pitää erossa niistä tuolla Marbellassa vaan nappasi yhden herkun matkaan. Meitä kyllä varoitettiin etukäteen että nämä kyseiset hedelmät eivät ole syömäkelpoisia vaan erittäin kitkeriä ja happamia mutta olihan se aarre avattava ja syötävä. Ja todellakin, oli sitten niin hirveen makuinen että isoveli melkein rupes itkemään :)


Appelsiinivarkaan saalis
Tultiin takaisin kotiin Marbellasta bussilla. Yritettiin kyllä ottaa taksia mutta se kuski ilmoitti että vaatisi kahta taksia meidän sakkimäärä. Bussille hintaa kertyi alle kakskymppiä, matka-aika tosin oli reilu tunti ja pikkuveli vähän hermostui tylsyyteen mutta perille päästiin silläkin tavalla! Osattiin aika hienosti ottaa neuvot oikeasta bussipysäkistä vastaan espanjaksi vaikka kielitaito EI OLE karttunut kehuttavaksi. Mutta tuli hyvä fiilis siitä, että nääs pärjätään!

Huomenna vieraiden on aika palata Suomeen ja se päivä meneekin ensin lentokentälle saattaessa ja sitten varmaan loppupäivä mekin huilitaan. Niin se on vaan viikko vierähtänyt ja alun suunnitelmista jäi paaaaaaljon näkemättä. Tarvinnee heidän palata tänne, lähiaikoina tai sitten eläkepäiviään viettämään :) Ei paha idea? Sunnuntaille ja alkavalle viikolle on luvattu oikein nättiä keliä niin ulkoiluksi menee meillä varmasti..

Tässä vielä pari kuvaa siitä futispelistä jossa iskä ja sen iskä kävivät viime viikon lauantaina! Istuivat kuulemma ylimmässä floorissa ja näkymät oli upeat.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Sunnuntaina käveltiin ensin tässä Los Bolichesissa ja ajateltiin mennä Miramarin ostoskeskukseen tuonne Fuengirolan perukoille. Hypättiinkin bussiin mutta perillä huomattiin, että koko ostoskeskus oli kiinni. Aika moni muukin kauppa oli sunnuntaina kiinni, jostain mä olin lukevinani että täälläkin sunnuntaisin olisi auki kauppoja joulunalla runsaastikin, mutta en sitten tiedä.. Noo, kun emme päässeet shoppaileen niin lähdettiin kävelemään rantakatua pitkin kotiin päin, tuli siitä taasen matkaa 5-7 kilometriä. Iltasella päätettiin hiukkasen juhlia tässä kotosalla, kun iskän iskä täytti maanantaina pyöreät 60 vuotta! Oltiin järkätty pikkuisen juustoja ja keksejä, ja toki viiniäkin hiukan. Meillä on vaan liian vahva iskä kun sai viinipullonavaajan metallit halki ja korkkihan tietysti jäi pulloon jumiin. Viinit oli kuitenkin lasiin saatava, niin iskän iskä löysi keinot :) Onnea!!

Maanantaina lähdettiin käymään Mijaksen kylässä. Sinne pääsee 20 minuutissa paikallisbussilla tuolta "Fugen" keskustasta ja maksaa n. 1,50 e suuntaansa. Asumme siis Fugessa Los Bolichesin kaupunginosassa ja tuonne Fugen keskustaan kävelee n. 30-45 minuuttia. Sinne pääsisi tästä Los Bolichesista junallakin, mutta se maksoi liki 2 euroa, olisi kestänyt 2 minuutta joten pihejä kun ollaan niin jalkasin se taitetaan!
Mijas oli tosi kiva paikka, pienehkö kylä/kaupunki tuolla korkeammalla vuorenrinteellä. Tosi kauniit näköalat ja puitteet kaiken kaikkiaan. Käytiin siellä myös syömässä ja oli tosi onnistunut ravintolavalinta, El Olivar nimeltään. Iskä veteli äitinsä kanssa paellaa ja hyvältä maistui ekaa kertaa syöty simpukka :)

Tänä aamuna aurinko nousi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on tälle päivälle riittänyt kivasti, veikkaisin että lämpötila on siinä 20 asteen hujakoilla. Käytiin tänään jo meille perinteeksi muodostuneilla tiistaimarkkinoilla täällä Fuengirolassa. Illemmalla jahka aurinko laski ja tuli pimeämpää, käytiin katsastamassa kaupungin jouluvaloja!




Vähän sumea kuva mutta siinä pojat torilla joulukuusen äärellä

Tässä kuvaa "pienestä" ja vaatimattomasta hiekkalinnasta, joita täällä rannalla jotkut tyypit rakentelee


Huomiseksi on luvattu sadetta, samoin kuin torstaiksi. Suunnitelmissa oli käydä huomenna Marbellassa, mutta katotaan mitä sää on. Lienee shoppauspäivä kauppakeskukseen jos sataa :) voi ei :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Laitlalaissi

Ööö, siis en tiedä menikö otsikko oikein mutta tuota murretta täällä kuuluu normaalin yhden sijasta triplasti seuraavan viikon verran :)

Perjantaina satoi koko päivän aamusta iltaan, päästiin lähteen liikkeelle vasta illan suussa kuuden pintaan. Käytiin kaupassa :) Siinäpä perjantain kuulumiset... Kun sataa niin on kyllä ihan sisävankina kun kulkupelinä ei tällä perheellä ole kuin jalat niin ei viitti lähteä lasten kanssa ulos jos ei oo pakko.
Perjantain illansuussa iskä lähti junalla Malagan lentokentälle odottelemaan vieraita varsinaisesta Suomesta :) Matkalaisten kone oli tosin vasta puoli kahden jälkeen yöllä täällä, mutta iskä joutui menemään kentälle jo puoleksiyöksi, kun viimeinen juna lähti tuolloin. Olihan se järkevää taloudellisesti, sillä juna lentokentälle maksaa 3 euroa ja taksi 50 euroa. Mutta hyvin pääsivät perille eli ei muuta kuin tervetuloa!

Tänään kierrettiin pikkuisen Fuengirolaa, aurinkoinen päivä oli! Iltapäivällä iskä ja sen iskä lähti Malagaan pikkusen jalkapalloa katsomaan..  Kaverina yleisössä oli 30 000 muuta fania. Meininki oli mahtava ja organisointi kuulemma täydellinen. Laitan kuvia tuosta muistosta jahka saan ladattua koneelle!

Suunnitelmissa tälle viikolle: ajateltiin käydä Benalmadenassa ja Mijaksessa, Marbellassa ja Malagassa ja jos suinkin vielä voisi niin Gibraltar olisi mahdollinen! Luvattu suhteellisen lämmin viikko, torstaille sadetta tosin..

Tästä se lähtee, neljäs viikko pärähtää käyntiin huomenna! Isoveli ilmoitti ikävöivänsä kotia hiukan ja varsinkin isoja autoja ja traktoria. Itsellä ei varsinaisesti ole vielä ikävä kotiin, fyysisesti siis Turenkiin, mutta on ollut vähän ihmisikävä joten suukkoja ja haleja kaikille teille rakkaille!

torstai 6. joulukuuta 2012

Jouluvalot ja itsenäisyyspäivä!

Torstaipäivä on valjennut ja lämpöä noin 17 astetta. Jonkin verran pilviseltä näyttää taivas joten kun ja jos tästä lähdetään liikkeelle niin nuttua niskaan. Täällä Espanjassakin pyhäpäivä tänään, on Perustuslain päivä eli Día de la Constitución. Ainakin osa kaupoista ja kuppiloista taitaa olla kiinni mutta enpä usko että kaikki on oviansa sulkenut.

Eilen illalla tosiaan sytytettiin nuo Fuengirolan jouluvalot ja bling bling meininki :) Joulukuusi ei ainakaan ihan meidän tyylinen ole, mutta onpahan väriä!



Itsenäisyyspäivän fiilistelyksi iskä päätti sitten lähteä aamutuimaan käplöttelemään Los Pacosiin katsomaan kun lippu nostetaan salkoon. Tässä tunnelmaa siitä... Oli saanut kuulemma hymysuin kommentin että on kyllä kiva kun noin nuoriakin osallistuu tähän :)
Auringonnousua hiukan aamukahdeksan jälkeen

Mieskuoro Örisijät ja itsenäisyyspäivän tunnelmaa...


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Los Pacos

Onneksi vietettiin eilinen ulkosalla ja rannalla kun tänään on taas jonkin verran viileämpää ja ei ees aurinkorasvaa tartte! Pöh! Iskä kävi markkinoilla aamupäivästä ja jonkun verran saatiin pukkia avustettua. Onhan tässä vielä aikaa jouluun, mutta ei viitti jättää tuohon viimeiselle viikolle kaikkea touhuttavaa.

Oltiin leikkipaikalla rannalla poikien kanssa sillä aikaa ja saatiin aika kulumaan siinä tosi kivasti. Oltiin ehkä pari kolme tuntia ihan vaan siinä paikallaan :) Isoveli löysi jotain kepukoita ja niistä muodostui "tankosuklaata" ja hän oli tankosuklaalaivan kapteeni..


Tankosuklaat ja tankosuklaalaivan kapteeni

Tässä onnistunut kuva pikkuveljestä siitä kuinka ihanaa täällä on!!! Ei vaan, tää on perusmeininki kun äidin syliin just nyt ei pääse..
Pikkuveli otti onneks myös unet niin mä sain hetken rauhassa ottaa aurinkoa! Siihen ei yleensä kovin hyvin pysty, koska aika moinen vipeltäjä on tuosta pienestäkin jo tullut. Kiipeää ja juoksee karkuun minkä ehtii. Mutta hyvähän tuo on että touhuaa ja toheltaa, mitä enemmän pääsee isoveljen mukaan ja vauhtiin niin sitä enemmän isoveli hyväksyy leikkikaveriksi :)
Yllätettiin, kiipesi ihan itte! Mikä aarre!
Tänään käytiin Los Pacos nimisessä kaupunginosassa, joka tunnetaan myös siitä että siellä asuu paljon suomalaisia. Historiatietona ilmoitettakoon, että olikos joskus 60- tai 70-luvulla, kun suomalaiset ko. alueen rakensivat joutomaalle ja nimesivät sen Los Pacokseksi kun ympärillä oli paljon Paco -nimisiä setiä... interesting.. Käytiin siellä siis pyörähtämässä ja pysähdyttiin myös kahville, oluelle ja jädelle.


















Tänään sytytetään Fuengirolan jouluvalot. Mennään niitä sitten illemmalla katsomaan ja toivottavasti onnistuisi nappaamaan jonkun hyvän kuvankin niistä! Nuo valot sytytetään viisi päivää myöhemmin kuin aiempina vuosina, johtuen tästä taantumasta... viiden päivän viivästyksellä kaupunki säästää noin 50 000 euroa.




maanantai 3. joulukuuta 2012

On tosiaan viime viikolla ollut suht viileää täällä, joten kun aurinko kirkkaalta taivaalta päätti eilen ja tänään ilmestyä, niin ollaankin vain siitä nautittu ilman sen kummempia tekemisiä. Ollaan oltu tuossa partsilla ja tehtiin jälleen kerran pinaattilettuja tänään ja ne kyllä uppoaa poikiin niin hyvin!

Mä kävin bussilla kiertämässä kaupungilla hiukan, vähän niinkuin joulupukin puolesta. Ajatus oli tulla takaisinkin bussilla, kun niitä muistaakseni piti tulla noin 20 minsan välein. No samperi, odottelin bussipysäkillä bussia oikeesti jonkun tunnin, kun aattelin että kohta se tulee, kohta se tulee. Sitten meni hermot ja ajattelin että ei se tulekaan, on joku mañana meininki ja nappasin taksin kotiin päin. Ei sekään mitenkään hirmukallista täällä ole, n. 8 kilsan matka 7,50 eur. Ajattelin sitten kotona kuitenkin tarkistaa netistä sen bussin aikataulut, että tietää vastaisuudessa... Se menikin n. tunnin välein ja mä olin just tullut siihen pysäkille kun edellinen oli mennyt ja mun ois kärsivällisyys pitänyt kestää vielä odottaa KOLME minuuttia...

I ja pojat oli sillä aikaa käyneet rannalla pelaamassa palloa! Oli ollut tosi kivaa ja kauheesti oli käynyt ihmisiä pojille jotain lirkuttelemassa ja lentosuukottelemassa :) Iskä just sanoi, että hän tykkää tosi paljon siitä, että ihmiset ottaa varauksetta kontaktia ja että saa jutella ihmisten kanssa.
Pitkin tuota rantaa on vapaasti ihmisten käytettäväksi tehty erilaisia jumppavälineitä. Pojat jostain syystä innostuivat tästä, muistuttaahan tuo kovasti rattia. Oli kuulemma molemmat päristellyt ja enpä ihmettele vaikka vilkun ääniäkin olisivat päästelleet.















Huomenna on sitten iskän vuoro toimia pukin apulaisena ja meinaakin suunnata Fuengirolan markkinoille!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Torttuja torttuja

Niin on sitten korkattu joulukuukin avatuksi! Feliz Navidad vai miten se nyt meni! Suomessa on kuulemma päästy oikein lumen makuun, myrskyäkin ollut. Mälsää, että tuli lunta niin voimalla mutta varmasti kiva pian kun tuohan se lumi valoa enemmän :) Vaikka ollaankin täällä pimeyttä paossa niin kyllä Suomen talveen kuuluu lumi!!

Isoveljelle hommattiin totta kai perinteinen joulukalenteri! Olis kyllä ilmeisesti hänen tehnyt mieli kaikki luukut jo avata mutta ainakin vielä on pysynyt nahoissaan.

Tänään oli taas joka lauantaiset kirpputorimarkkinat ja siellähän me käytiin. Voi että siellä on tavaraa! Pikkuautoja bongailtiin ja niitähän tarttu mukaan pari kolme... Siellä on ylipäänsä tooooosi paljon leluja myynnissä. Meinattiin ostaa 3 eurolla sellainen lasten "rattiauto" jossa voi istua päällä, mutta isoveli toimi testaajana ja ei kuulemma toiminut :) Mutta ei paha hinta.
Tuossa ylläolevassa kuvassa justiinsa kävellään sinne markkinoille. Täällä on ollut aika kova tuuli nyt pari päivää ja sitä myöten hiukan viileetäkin. On tosi jännä huomata, miten erilailla täällä ihmiset pukeutuu. Toisilla on mieletön toppavarustus päällä, toisilla shortsit ja teepaita meininki. Ota siitä sitten selvää onko kylmä vai kuuma ilma..

Käytiin tänään ostoksilla yhdessä suomalaisessa kaupassa "La Leona". Siellä myydään kaikkea suomitavaraa, esim. fazerin sinistä, juhlamokkaa ja eloveenaa. Me käytiin sieltä hakemassa torttutaikinalevyjä ja luumuhilloa notta saatiin torttua joulukuun kunniaksi!! Glögi unohdettiin, mutta sitä varmaan haetaan tämän joulukuun aikana. Niistä tulee joulun olo! Muutoin ei täällä sinänsä huomaa, että olisi kohta joulu tulossa, kun ei ole ikkunoissa jouluvaloja ja tietty sitä talven lunta. Kaupoissa soi joululauluja ja ikkunoissa on joulumainoksia mutta jotenkin sitä ei miellä tässä ympäristössä että on edes talvi. Tosi jännä tunne.

Huomenna sitten alkaisi kolmas viikko täällä! Luvattu suht aurinkoista ja n. 17 astetta lämmintä. Tosin loppuviikkoa kohden pilvistyy ja ropistelee jopa sadetta. Kurjaa jos tulee sadekelit koska ollaan saamassa viikon päästä varsinaissuomalaista seuraa ja olishan se nyt kiva että Fuengirola näyttäis lämpönsä myös heille!

Näihin tunnelmiin!