torstai 22. marraskuuta 2012

Tänä aamuna aloitti iskä sitten aamulenkkeilyt ja hyvältä kuulemma tuntui, hiki tuli ennen kuin ehti edes juosta :) Hyvä hyvä! Hiukan puhuttiin, josko pitäis ottaa tavaksi aamu-uinnilla käynti kun kerrankin olisi siihen suhteellisen helppo mahdollisuus. Saas nähä kuis käy. Tuo altaan vesi ei ole liian lämmintä, meressä tuntui olevan lämpimämpää..

Oltiin just tänään laittamassa päivällä ruokaa (tein pinaattilettuja, notta tuo isovelikin jotain saisi syötyä kun muuten on mennyt suurin piirtein yks makarooni päivässä) kun meidän ovikello soi. Siellä tuli esittäytymään tuosta viereisestä rapusta oleva nainen, joka esitteli itsensä ja tervetulotti taloon. Kertoi, että hän on tämän asunnon omistajan ystävä ja että hänen puoleensa voisi kääntyä kaikenlaisissa asioissa mikä mieltä askarruttaisi. Oikein mukava juttu, ja tuli tosi kiva mieli. Hän on kuulemma siivonnutkin tämän asunnon ennen meidän tuloa ja kyseli kovasti että ollaanko tyytyväisiä. Alakerran vanhan herran kanssa iskä jutteli pienen tovin mm. rugbysta. Oikein vieraanvaraista porukkaa tässä asustelee. Kaiken kaikkiaan lienee jo vanhemman sakin suosiossa tämä talo, mutta on tuossa jokunen lapsikin altaalla ollut.

Tänään vietettiin aikaa rannalla ja kävelemässä käytiin. Vaikka ei tosissaan mitään ihmeellistä tehty, niin ne vaan päivät kuluu nopeasti. Johtuiskohan siitä, että koko ajan on vielä sellainen ihmetysolo päällä...

Kuva ei ehkä havainnollista tätä tilannetta yhtä hyvin kuin mitä todellisuus, mutta tarkoituksena oli kuvata tätä paikallista parkkeerausmeininkiä.

Tässä muuten yksi erittäin hyvä hankinta reissua varten eli matkasyöttötuoli. Harmi vaan, että tässä meidän asunnossa on tälle kapistukselle liian isot tuolit niin "kotona" hän syö rattaissa. Mutta muuten tosi näppärä.

Isoveljen <3
Iskä aamupalalla

1 kommentti:

  1. Luulenpa, että toi eka kuva kiteyttää hyvin niin iskän kuin isoveljenkin fiiliksiä :)! Ainakin toivon niin. Kyllä täytyy myöntää, että toi auringonvalo näyttää kyllä aika ihanalta :). Nauttikaa taas uudesta päivästä siellä! -M

    VastaaPoista