keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Miércoles

On nähtävästi tullut tavaksi päivittää kuulumiset ja reissutekemiset näin iltasella kun on saatu pojat nukkumaan. Iskä katselee tuossa Los Simpsoneita niin hyvähän hetki tämä on.

Tänäänkin ollaan ulkoiltu. Käytiin kävelemässä tuossa Los Bolichesin alueella. Matka taittuu aika kivasti kun pikkuveli viihtyy tuossa kantorepussa oikein mainiosti. Hän ottaa mieluusti siinä myös päiväunensa! Saa sitten isovelikin huilata rattaissa.
Vaunuja piti portaissa tuolla kävelyllä jonki verran kantaa ja saatiin kyllä heti kantoapua paikalliselta. Sen on jo nyt huomannut että auttavaisia ja huomaavaisia täällä ollaan kaikin puolin! Varsinkin lapsia kohtaan ollaan todella ystävällisiä.

Käytiin iltapäivällä myös tuossa meidän altaalla! Vaikka ei allas ole lämmitty eli vesi oli suht kylmää isoveli nautti täysin siemauksin! Ajateltiin, että tuskin hän haluaa mennä mutta sinne vaan rohkeasti kipitti! Kokonaan uimaan ei vielä menty, mutta eiköhän huomenna sitten!


Iskä on tainnut löytää kantapaikkansa tuossa lähellä olevasta pienestä brittipubista, pieni olut euron ja rapiat. Näistä hinnoista tuli mieleen, että kunhan ens kerralla käydään ruokakaupassa, niin taidan säästää kuitin ja voisin laittaa joitain peruselintarvikkeiden hintoja tänne muistiin. Suurinpiirtein kaikki ruoka on edullisempaa täällä. Taidan kyllä mainita, että tuossa läheisessä pikkukaupassa myydään Presidentti kahvia hintaan 8,95 e.... sen puoliin tyydytään paikalliseen kaffeen. Ja muutenkin tässä meininkiä meidän ruokailusta :)

 

3 kommenttia:

  1. Oi Jaana, ihanalta näyttää! Tosi kiva lukea näin usein teidän kuulumisia, käyn monta kertaa päivässä katsomassa blogin, onko tullut uutta :). Täällä on muuten 7 astetta lämmintä, että ihan suotta lähditte ainakaan kylmää pakoon, heh. Kivaa teillä vaikuttaa olevan, hieno juttu! Ja hyvä, kun pojatkin ovat sopeutuneet hyvin! Saiko I muuten viranomaisasiat kuntoon? Oikein paljon terkkuja kaikille! -M

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä vain, hän paineli sisään ja oli siellä ehkä vartin ja tuli hymyillen takaisin :) Terkkuja myös teille paljon!!

    VastaaPoista