lauantai 16. helmikuuta 2013

Hasta la vista!

Täällä sitä ollaan, lumisessa Suomessa ja fiilis on hyvä! Haikeaa, totta, mutta kotiin oli kiva tulla.

Meidän lento lähti Las Palmasista illalla kuuden aikaan. Saatiin kuin saatiinkiin kaikki kamat jälleen kerran kasattua laukkuihin, vaikka sallittu paino matkatavaroissa tippui kuudella kilolla eri lentoyhtiön takia. Johonkin vain kaikki saatiin sullottua! Huone piti luovuttaa jo puoleltapäivin ja bussi lentokentälle lähti vasta puoli kolmen aikaan, joten pari tuntia siinä ehdittiin matkavaatteissa hikeentyä helteessä. Kun sitä painoa ei laukkuihin sopinut liikaa laittaa, niin tietysti meillä kaikilla oli päällä painavimmat vaatteet, eli farkut ja lenkkarit ja mulla vielä saappaat.
Mentiin kentälle paikallisbussilla kentälle. Päätettiin, ettei viitti 40 euroa maksaa taksista kun bussilla pääsi kympillä. Muutoinhan kyllä tuli huomattua tuolla Maspalomasissa, ettei meidän porukan kannattanut bussia käyttää lähimatkoilla, kun taksi oli liki samanhintainen. Mutta pidemmillä matkoilla bussi kannattaa ehdottomasti ottaa, jos rahaa miettii :)

Kentällä kaikki meni hienosti. Tällä kertaa lapsetkin pysyi mukana tunnelmassa ja päästiin koneeseen ilman kummempia uhmia :) Itse lentokin meni hyvin ihan tosi pientä kiukkua lukuunottamatta ja takamuksen puutumista huomioimatta. Kone oli Hesassa aamuyöllä puoli kolmen aikaan ja meitä tuli hakemaan ystävä Hausjärveltä. Kerrassaan mainio ystävä, oli varannut lapsille takapenkille peittoa ja tyynyä ja pientä evästä sekä muutaman oluen jotta matka kotiin sujuisi mahdollisimman hyvin. Kiitos! Tuli ihan äärettömän kiva fiilis tästä hausjärveläisestä.

Pojat nukkui koneessa muutaman tunnin, mutta automatkalla kentältä kotiin eivät sitten enää nukkuneetkaan. Eväät maistui ja puhetta riitti :)
Neljän jälkeen aamusta maali saavutettu ja kotiin olikin tosi hieno tulla, sillä vaari oli meidän reissun aikana pitänyt tämän kämpän niin hyvässä kunnossa ja tehnyt lumityöt ja vienyt aamupalatarpeita jääkaappiin, että ihan äärettömän suuri kiitos siitä. Päätettiin koko joukko mennä saman tien nukkuun, kun oltiin hetken kotia ihmetelty, mutta isoveli meinas pistää siinä vaiheessa ranttaliksi, kun ei olis millään halunnut lopettaa leikkimistä mm. poliisitraktorillansa... No, lopunviimein uni tuli helposti joka ikiselle ja aamulla heräiltiin vähän ennen puoltapäivää jatkamaan kodin ihmettelyä :)

Summa summarum! Lienee sanomattakin selvää, että reissu oli mahtavuutta meidän koko perheelle ja sellainen kokemus, ettei ainakaan lähitulevaisuudessa toista tuollaista tule. Opittiin paljon muusta maailmasta, mutta ehdottomasti myös meistä itsestämme paljon paljon uusia asioita. Oltiin kuitenkin myös lähes 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä joten siinä oppi myös perheestään paljon uutta :) Ja Isoveli oppi espanjaa!!









sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lomatunnelmia












Lomalla tehty lomajuttuja eli uitu, leikitty, syöty jäätelöä, kävelty, lämmitelty. Iskä just totes että noin 72 tuntia ja lähdetään kotiin. Ei noin saa sanoa!!!!! Tässä kuvia tunnelmista. Luulenpa että seuraava kirjoitus tehdään kotoolta ja se onkin reissun viimeinen.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Lomalla!

Terveisiä kanarialta! Tännehän meidän poppoo saapui sunnuntaina melkosen hyvin menneen matkan jälkeen. Oli hiukan perhosia vatsassa, kun aateltiin miten saadaan kaikki kamat roudattua ja mielikin haikea kun yksi suuri elämänvaihe saatiin päätökseen.
Lähdettiin Fuengirolasta aamutuimaan yhden jos useammankin laukun kanssa suht kovassa tuulessa talsimaan juna-asemalle. Voimia koetteli, kun iskä veti kahta 23 kiloista matkalaukkua, reppu selässä ja äiti työnsi rattaita jotka oli ladattu täyteen käsimatkatavaroita plus matkasänkyä ja pikkuveli riippui vielä kantorepussa. Isoveli juoksi vieressä :) Kerran meinas poliisihattu lähteä tuulen mukaan, mutta vilkassilmä iskä ehti juosta perään ja pelastaa tuon aarteen takaisin matkaan.
Kentälläkin kaikki meni hyvin, isoveli hiukan testas miten vanhempien kärsivällisyys kestää tuollaisessa menossa mutta lopun viimein kaikki meni hyvin. Itse lento oli suht nopea ja kivuton kunhan mukaan oli pakattu vähän mariekeksejä ja lepytyssuklaata.

Tämä Maspalomasin bungalow on ihan ok. Paitsi. YKSI TORAKKA NÄHTY TÄÄLLÄ SISÄLLÄ!!!!!!!!! Se on mun kauhu jos jokin. Hämähäkit myös mutta tuo torakka meinas pistää mun pasmat sekaisin. Iskä sen onneks pyydysti kuppiin ja vei ulos mutta kieltämättä tässä on nyt pidetty valoja päällä ja ikkunat ja ovet visusti kiinni, jottei enempää noita kamaluuksia täällä näkyisi. Jonkun suomalaispariskunnan kanssa iskä jutteli tuossa ja he sanoivat ettei tämä apartamentos ole kovinkaan täynnä torakoita noin yleisesti, joten toivossa on hyvä elää ja toivommekin että tuo yksilö oli sattuma. Mutta siis, ihan kiva tämä. Menettelee hyvin tälläisen loman puitteissa :)

Sunnuntai muuten hengailtiin tässä meidän asunnon tuntumassa, mutta maanantaina sitten taas otettiin jalat alle ja tuli tehtyä vähän alle 10 kilsan kävelylenkki. Käveltiin Maspalomasin ”keskustan” tuntumaan, toisin sanoen hiekkadyyneille ja sieltä takaisin. Tämä meidän paikka ei ihan rannassa ole, joten jos halutaan mennä biitsille, niin pitää sitten vähän matkustaa. Huomataan kyllä, että ollaan turistialueella, kun kauhistellaan näitä minimarkettien ja kahviloiden hintoja. Pitää vaan pitää mielessä että sitten kun tullaan takaisin suomeen niin ne hinnat nousee vielä enemmän....

Tässä meidän kämpän lähellä ei ole suurempaa ruokakauppa, ja ehkäpä juuri tuosta syystä kun ei viitsitä maksaa pekonipaketista neljää euroa, päätettiin tämä päivä aloittaa kunnon ruokakaupan etsinnällä. Ja siitähän tulikin sitten taasen sellainen kymmenen kilsan kävely. No ei ihan, ehkä seitsemän. Kierrettiin ensin yhteen paikkaan jossa aateltiin suuremman kaupan olevan, no ei ollut. Sitten nähtiin Lidlin mainos ja päätetiin lähteä jahtaamaan sitä. Sinne olikin vähän pidempi matka kun mentiin mutkan kautta, mutta löydettiin sitten lopulta perille ja paremmille apajille.

Kun tuo kauppareissu oli tehty, kello oli vasta 12. Pojat heräs nimittäin tänään jo kuudelta ja lähdettiinkin liikkeelle ysin maissa. Iltapäivälle päätettiin tehdä reissu Playa del Inglesiin. Käytiin kiertämässä rannan tuntumassa oleva alue ja päädyttiin hiekkadyyneille jätskille ja kahville. Oli tosi tuulinen päivä, ja hiekkaa lensi joka paikkaan. Pikkuvelikin oli silmät ja korvat täynnä hiekkaa kun isoveljen kanssa temmelsivät hiekkakasoissa, mutta millään ei olis halunnut lähteä pois :) Mentiin muuten Inglesiin bussilla, joka maksoi meidän porukalta 2,80 eur. Päätettiin ottaa taksi takaisin ja se maksoi 3,50 eur. Ehdottomasti otetetaan taksi useammin käyttöön täällä, kun se on noinkin edullista. Rattaiden kanssa on helpompi mennä taksilla, sillä bussiin ei täällä saa sisälle ottaa vaunuja vaan ne pitää laittaa bussin tavarasäilöön ja vaikka se onnistuukin niin vaatii aina oman säätönsä ja sumplimisensa.

Täällä on ollut lämmintä, veikkaisin että noin 22 astetta, mutta kova tuuli on ollut. Huomiselle luvattu myös muutama tippa vettä. Harmittaa vähän, jos sataa enemmänkin, sillä keskiviikkoisin olisi paikalliset markkinat, ja siellä olis kiva käydä. Mutta kahtotaan mitä keksitään!





lauantai 2. helmikuuta 2013

Avaimet luovutettu osa 2

Aamu aloitettiin reippaalla kävelylenkillä hotelli PYRiin aamiaiselle. Pekonia. Suklaamuroja. Suklaspiparia. Suklaakakkua. Sämpylää. Mehua ja kahvia. Sillä jaksaa iltaan, vai?

Kiinteistönvälittäjät kävivät äsken tarkistamassa kämpän ja kaikki kunnossa. Sehän tarkoittaa sitä että lähtö on lähellä!! Asunto siivottu, laukut lähes pakattu. .. onneks vaari vei  aikoinaan 20 kiloa tavaraa jo suomeen, muuten nousis tuskanhiki... iskä lähti just viimeiselle lenkille, isoveli pelaa tabletilla, pikkuveli nukkuu päikkäreitä. Oisko reilua jos avaan jääkaappiin jääneen oluen NYT!

perjantai 1. helmikuuta 2013

CHURROJA!!!

Torstaipäivä tuntia vaille valmis ja sitä kautta sitten perjantaita kohti eikös vaan!
Viikon teemana on ollut churrot eli espanjalainen aamiaisherkku rasvassa paistetut pullapötköt suklaakastikkeen kera :-) Maanantaina jo niitä kovasti yritettiin bongata mutta kylän lähin churreria oli liian täysi kun se on sellainen tosi pieni kuppila. Käveltiin kaemmas fuengirolaan toiseen churreriaan mutta se sattui just maanantaina olemaan kiinni. Päätettiin jättää churrot toiseen päivään.

Tiistaina käytiin hiukan haikeinkin mielin markkinoilla kun ne oli tullut meille oikein viikottain tavaksi. Ja nythän ei enää tiistaita meillä täällä ole. .. noo, päätettiin markkinoiden jälkeen kävellä churreriaan ja nyt tuo aiemmin kiinni ollut paikka oli auki, mutta meille selvisi että vaikka paikan nimi on churreria niin ei sieltä churroja saanutkaan. Taasen jäi ne toiseen päivään nautittavaksi.

Keskiviikkona hypättiin bussiin ja vietettiin päivä Miramarin ostoskeskuksessa. Lapset saa siellä kyllä aikansa kulumaan kun siellä on tosi paljon niitä leluautoja ja muita härpäkkeitä joihin VOISI laittaa kolikon jos ois tarve. Me ollaan ehkä pari kertaa laitettu mutta pikkuveli pelästyy jos ne lähtee päälle ja isoveli saa niistä hupia ihan vään pärisemällä itse... muutoin me iskän kanssa vuorotellen käytiin kaupoilla :-)

Tänä aamuna sitten mentiin taasen tähän läheiseen churreriaan ja nyt onnisti. Saatiinpas niitä!! Ja olihan ne hyviä. Ihan maistui kaikille, pikkuvelikin sai omansa ja isoveli ennen kaikkea♥Churrojen jälkeen mentiin rannalle ja siellä viettiinkin parisen tuntia. Isoveli sai leikkikaverinkin kun siellä oli toinen 4 vuotias suomalaispoika. Tämän seurassa tuli pelattua palloa, otettua kiinni ranta-autoa, opittua pyssyleikki ja tulihan siinä joku pieni kinakin :-) mutta oli kiva huomata miten helposti lapset löytää kavereita.

Tällä viikolla on ollut tosi ihanat kelit, 20 asteen hujakoilla päiväsellä. Huomiselle on luvattu  23 astetta ja tarkoituksena olis mennä päiväksi fuengirolan keskustaan leikkipuistoon! Siinä on sopivasti kahvilakin niin voidaan vuorotellen vahtia jätkäsiä :-D

Ollaan saatu osittain kämppääkin jo siivottua ja jokunen tavarakin pakattua. H u omeena pitäis vielä siivota loppuun kun lauantaipäivällä on kämpän tarkistus ja tuo la aamu ajateltiin aloittaa pitkällä aamiaisella ulkona jossain!